Kuristin sähkötekniikan komponenttina

Perinteinen kuristin rakentuu yleisimmin käämistä ja rautasydämestä, jossa on ilmaväli. Kun käämiin syötetään vaihtojännite, muuttuu myös käämissä kulkevan sähkövirran voimakkuus. Tällöin käämi synnyttää rautasydämeen vaihtelevan magneettivuon. Syntynyt vaihteleva magneettivuo muodostaa käämiin vaikuttavalle jännitteelle vastakkaisen jaksoittain vaihtelevan sähkömotorisen voiman. Tämä sähkömotorinen voima vastustaa käämissä kulkevan virran vaihteluita. Pakkasydämellä valmistettu kuristin on perinteisin kuristinrakenne.

Jokaisella käämillä on oma, rakenteesta johtuva itseinduktiokerroin eli induktanssi (L).

Induktanssin SI-yksikkönimi on Henry ja tunnus H (H = Vs/A).

Induktanssin arvo määräytyy suorassa neliösuhteessa johdinkierrosmäärästä sekä magneettipiirin vastuksesta. Magneettipiirin vastus kulkee nimellä Reluktanssi (Rm).

 

 

Vasemmalla virtakompensoitu kuristin ja oikealla diffrentiaalimuotoinen kuristin.

Itseinduktiota käytetään sähkötekniikassa hyödyksi, mutta siitä voi olla myös haittaa.

Hyötyjä:

• kuristin tasoittaa virran muutoksia esimerkiksi loistelamppu- ja purkauslamppuvalaisimissa
• kuristimia käytetään suodatinpiireissä ja häiriöiden poistoon

Haittoja:

• kuristin aiheuttaa kytkimien ja koskettimien kärkien välistä kipinöintiä kun katkaistaan piirejä, joissa on induktiivisia komponentteja

Renkaanmuotoinen kuristin tehdään valmistamalla sydän rautajauheesta tai ferriittimateriaalista.

Käyttö:

• hakkuriteholähde
• verkkohäiriösuodatin